Narsismi aiheena juttutuvassa

Turun SDP järjestää kaikille avoimen keskustelutilaisuuden torstaina 23.2.2012 klo 18.30, paikkana panimoravintola Koulun historianluokka, Eerikinkatu 18. Alustajana varatuomari, asianajaja Markku Salo. Tervetuloa!

 

Väkipyörä 1/2012 on luettavissa täällä.

Väkipyörä 4/2011 on luettavissa täällä.

Väkipyörä 3/2011 on luettavissa täällä.

 

Kirjoituksia



 

Petja Raaska: Vasemmisto ja oikeisto

Presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen tulokset antoivat kovasti ajattelemisen aihetta poliittiselle vasemmistolle, erityisesti sosialidemokraateille. Toki perustelut henkilövaaleista taikka ehdokkaan iästä ovat ihan aiheellisia, mutta silti on mietinnän paikka, jos lähes 90 % äänestäjistä haluaa maan johtoon muun kuin vasemmistolaisen henkilön.

En väheksy myöskään Mikael Jungnerin tulkintaa siitä, että nyt rajalinjat ovatkin konservatiivien ja edistysmielisten välisiä. Näin ajateltuna jakolinja onkin aivan toisenlainen. Kuitenkaan en suostu ajattelemaan, että jakolinja oikeiston ja vasemmiston välillä olisi kuollut. Kysymys on maailman muuttumisesta moniulotteisemmaksi.

Porvarillisten puolueiden toiminnan ydin on siinä, että kukin tulkoon toimeen omillaan. Sanotaan sitten korulauseissa mitä vain, niin se on homman ydin. Sosialidemokraattien mielestä elämässä pitää olla mahdollisuus epäonnistua tai vaikkapa sairastua, ilman että heti kysytään kukkaron kokoa. Se on ollut, ja on edelleen suomalaisen politiikan keskeisin jakolinja.

Suhtautuminen julkiseen talouteen on myös mielenkiintoinen. Sosialidemokraattiset hallitukset laittoivat suuren laman jälkeen valtion taloutta kuntoon. Yhdessä vaalikaudessa porvarihallitus hassasi jakovaran jakamalla hyväosasille veronalennuksia, millä ei ole juuri mitään työllistävää tai muuta kansantaloudellista hyötyä. Sekin valinta oli ideologinen.

Kun julkinen talous on tiukoilla, palveluiden alasajo on helpompaa ”taloudellisista syistä”. ”Syntyy tulipaloja”, sanoi pyromaani. Lopputuloksena on yhteiskunta, missä tietyt ydinpalvelut ovat kyllä kaikkien saatavilla, mutta kaikki vähääkään parempi palvelu voidaan ostaa vain, kun on riittävästi rahaa päällä.

Todellisuudessa julkinen palvelu ei ole itsessään yhtään kalliimpaa tai huonotasoisempaa, kuin markkinoilla tuotettukaan. Tästä on Turussa lukuisia esimerkkejä, vaikkapa päivähoito tai hammashuolto. On myös aloja, missä kunnan työ voi tarvita rinnalle kilpailua tehostuakseen. Sehän passaa. Mutta ulkoa ostaminen ei saisi olla itse tarkoitus, kuten nyt.

Tällaisiin, ja moniin muihinkin asioihin perustuu porvarien ja sosialidemokraattien ero. Porvarit toimivat yhtenä rintamana – Sdp:n ja Vasemmiston yhteinen voima ei ole pitkään aikaan riittänyt kuin hienosäätöihin. Toivottavasti asia tulee selväksi ennen kunnallisvaaleja. Jos kylmä kyyti miellyttää, porvaripuolueet ovat hyvä vaihtoehto. Jos halutaan välittävä vaihtoehto, sosialidemokraatit kannattaa palauttaa paalupaikalle.

Petja Raaska

Kirjoittaja on Turun Sdp:n sihteeri



Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti: