Mukavaa kesää kaikille!
Turun SDP:n toimisto on siirtynyt kesätauolle. Seuraavan kerran toimistolla päivystetään 2.8. lähtien. Turun SDP toivottaa kaikille oikein hyvää ja rentouttavaa kesää.
Väkipyörä 2/2010 on luettavissa täällä.
Väkipyörä 1/2010 on luettavissa täällä.
Kirjoituksia
Jarmo Rosenlöf: Raha ei saa ratkaista kaikkea

Turun kaupunki on talousvaikeuksissa, mikä heijastuu konkreettisesti jokaisen sektorin toimintaan. Sosiaali- ja terveystoimen osalta on varattu vuodelle 2010 yhtä paljon rahaa, kuin mitä käytettiin vuonna 2009. Vuokrat ja palkat nousevat, kuten myös lääkkeiden ja palvelujen hinnat, mutta rahaa ei tule lisää. 2000-luvulla sosiaali- ja terveystoimelle on aikaisemmin tarvittu 20–40 miljoonaa euroa lisää rahaa joka vuosi palvelujen laadun turvaamiseen ja uusien palvelujen rahoittamiseen. Nyt pitää pärjätä ilman tätä lisärahaa.
Turun kaupunginvaltuusto hyväksyi yksimielisesti asukkaiden hyvinvointiohjelman. Ohjelman tavoitteena on parantaa kaupunkilaisten tarvitsemien palvelujen laatua. Lähtökohtana on pitää ikääntyneet asukkaat mahdollisimman pitkään kotona antamalla mm. riittävästi kotihoitoa. Turkulaisia tulee myös palvella heidän tarvitsemansa hoitoisuuden perusteella.
Nyt sosiaali- ja terveystoimessa toteutetaan palvelujen kehittäminen ja laadun parantaminen mielestäni väärin, enkä voi sitä hyväksyä. Lautakunnan enemmistö lopettaa ensin toiminnat ajamalla laitokset alas, vaikka ei tiedetä, mistä löytyvät korvaavat laadukkaat palvelut. Tästä esimerkkinä Luolavuoren vanhainkoti. Näyttää siltä, että samoin ollaan menettelemässä kolmen lastenkodin osalta.
Lasten, nuorten ja vanhusten osalta pitää aina huomioida inhimillisyys ja se, että kyseessä heidän pitkäaikainen kotinsa. Raha ei voi olla ainoa määräävä tekijä. Käsitykseni on, että lasten, nuorten ja vanhusten siirtäminen nykyisistä kodeistaan ei ole heidän eikä kaupungin etu.
On ollut esillä, että heidän sijoituspaikkansa löytyvät ”muualta”. Olen yrittänyt pitkään löytää, missä on se ”muualla”, mutta huonoin tuloksin. Ei kai kukaan tee omassa elämässäänkään niin, että ensin sanotaan irti vuokrasopimus, vaikka ei edes tiedä, missä seuraava koti on.
Kokonaisuudessaan olen kuitenkin hyväksynyt ja näen viisaana kaupunginvaltuuston yksimielisesti hyväksymän hyvinvointiohjelman. Pitää kuitenkin menetellä alkuvaiheessa niin, kun painopistettä siirretään ennaltaehkäisevään toimintaan, että resursseja lisätään. Säästöt tulevat aikanaan.
Jarmo Rosenlöf
Kirjoittaja on Turun peruspalvelulautakunnan varapuheenjohtaja (sd)

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi