Mukavaa kesää kaikille!

Turun SDP:n toimisto on siirtynyt kesätauolle. Seuraavan kerran toimistolla päivystetään 2.8. lähtien. Turun SDP toivottaa kaikille oikein hyvää ja rentouttavaa kesää.


 

Väkipyörä 2/2010 on luettavissa täällä.

Väkipyörä 1/2010 on luettavissa täällä.

Kirjoituksia



 

Vuokko Puljujärvi-Seila: Palveluseteliuudistus ei pelasta järjestelmää

Kansanedustaja Anne-Mari Virolainen maalaa mustaa valkoiseksi luetellessaan yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista perustelua terveydenhoidon palveluseteliuudistukselle (TS 29.4.). Virolainen osoittaa, miten uudistuksen saa kuulostamaan kauniilta valinnanvapauden lisääntymiseltä, mutta konkreettiset seuraukset ovat tässäkin asiassa korusanoja tärkeämpiä.

Ensinnäkin, asiakkaan maksettavaksi jäävän omavastuuosuuden suuruutta ei laissa määritellä, vaan se jää kuntien päätettäväksi. On ilmeistä, että kunnilla ei ainakaan nykyisessä taloustilanteessa ole mahdollisuuksia
painaa omavastuuosuutta kovin alas. Tällöin ”valinnanvapaus” lisääntyy vain heillä, joilla olisi muutoinkin varaa maksaa itse terveydenhoidostaan.

Toiseksi, uudistuksen myötä kuntien taakka kasvaisi kohtuuttomasti. Asiakas voi aina kieltäytyä palvelusetelistä, jolloin kunnan on tuotettava palvelu itse. Kunta joutuu siis joka tapauksessa pitämään yllä omaa palvelutuotantoaan, samalla kun se subventoi yksityistä palveluntuottajaa. Tämän lisäksi kunnan vastuulle tulee palvelusetelin piiriin haluavien yritysten kilpailuttaminen ja niiden laadun sekä hinnan tarkkailu, toisin sanoen hurja määrä byrokratiaa. Sitä tuskin kaivataan lisää.

Kolmanneksi, kuka takaa sen, ettei uudistus nosta entisestään yksityisten terveyspalveluiden hintoja? On jo viitteitä siitä, että yksityisen terveydenhoidon kela-korvaus valuu yritysten katteisiin. Voidaan perustellusti esittää huoli siitä, että palveluseteliuudistus on jälleen vain yksi uusi keino tukea kansainvälisessäkin omistuksessa olevia lääkäritaloja yhteisin verovaroin.

Vuokko Puljujärvi-Seila
Varavaltuutettu (sd) Turku



Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti: