Mukavaa kesää kaikille!
Turun SDP:n toimisto on siirtynyt kesätauolle. Seuraavan kerran toimistolla päivystetään 2.8. lähtien. Turun SDP toivottaa kaikille oikein hyvää ja rentouttavaa kesää.
Väkipyörä 2/2010 on luettavissa täällä.
Väkipyörä 1/2010 on luettavissa täällä.
Kirjoituksia
Marja Vyyryläisen ammattiyhdistysväen tervehdys vappuna 2009

Hyvät Toverit.
Vappu on hyvä hetki havahtua kevääseen. Tänä vappuna meidän takanamme on talvi, joka oli paitsi luminen, myös erittäin kylmä ja raskas palkansaajille. Uutisia YT-neuvotteluista saadaan kuulla ja lukea päivittäin. Joskus tuntuu siltä, että noita neuvotteluja käydään siksi, että naapurissakin käydään. Hallituksen ristiriitaiset toimet ovat sekoittaneet tilannetta entisestään. Sekoiluksi voisi sanoa sitä, että eläköitymistä hidastetaan nostamalla eläkkeelle siirtymisen tavoiteikää samaan aikaan, kun elinkeinoelämä keksii keinoja päästä eroon vanhimmista työntekijöistään.
Tässä asiassa ovat tuulenpyörteet käyneet, kuin suomalaishyppääjillä mäkimontuissa. Jos hetken onkin näyttänyt hyvältä, on seuraavassa hetkessä edessä pahanlaatuinen takatuuli. Juuri ennen lumien tuloa hallitus ja elinkeinoelämä miettivät porkkanoita eläkkeellä olevien palauttamiseksi työelämään. Mutta ei siinä pitkään pohdittu, kun alkoi kuulua uutisia työpaikkojen vähentämisen tarpeesta.
Ja takatuuli ei kun jatkuu. Tuotantoa lopetetaan tai siirretään ulkomaille käyttäen verukkeena suomalaista lainsäädäntöä ja palkansaajien turvallista asemaa. Ja juuri rakennettu tehdaskin on ulkomailla varaa sulkea silloin, kun se on liiketaloudellisesti houkuttelevaa. Asiassa eivät paina kohdemaan lait tai asetukset, eivät investoinnit tai mahdollisesti maksettavat korvaukset, jos siinä naapurissa näyttäisi pääsevän halvemmalla.
Mihin tuolla kaikella luullaan pyrittävän? Meitä kutsutaan lamantorjuntatalkoisiin televisiossa ja lehdissä. Millä torjutaan lamaa kuluttamalla, ellei ole tuloja, joilla ostaa? Ellei ole töitä, ellei ole tuotantoa, ei ole palveluita, eikä hyvinvointia.
Tänään on Vappu. Se on meidän työtä tekevien ja palkallaan elävien juhla. Olkoon se myös vapaapäivä synkistä ajatuksista heille, joilla ei tänään työpaikkaa ole siksi, että heidän tekemänsä työ on loppunut tai siirretty muualle.
Tuossa alussa mainitsin Vapun olevan hyvä aika havahtua kevääseen ja niin on. Vappukulkueiden lippulinnat osoittavat sen, että kyllä se työväenliike vielä elää, vaikka porvarit sitä joskus kuolleeksi kiittävätkin. Meidän voimamme on siinä, että me jaksamme yhdessä. Näillä juhlilla me annamme sen näkyä. Hyvät Toverit, tervetuloa tähän Vappujuhlaan ja kaikille haluan toivottaa voimia ja jaksamista ankaraan arkeen, joka edessä on.

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi