Mukavaa kesää kaikille!
Turun SDP:n toimisto on siirtynyt kesätauolle. Seuraavan kerran toimistolla päivystetään 2.8. lähtien. Turun SDP toivottaa kaikille oikein hyvää ja rentouttavaa kesää.
Väkipyörä 2/2010 on luettavissa täällä.
Väkipyörä 1/2010 on luettavissa täällä.
Kirjoituksia
26.03.2010
Edustajisto linjasi Turun koulutuspolitiikasta

Turun SDP:n ylin päättävä elin edustajisto kokoontui sääntömääräiseen kevätkokoukseensa 25.3.2010. Puolueosastot nimeävät edustajansa edustajistoon jäsenmäärän mukaan. Edustajisto päättää järjestön asioista, mutta myös suurista kunnallispoliittisista linjakysymyksistä, kuten vaali- ym. ohjelmista.
Tällä kerralla edustajisto käsitteli järjestön koulutuspoliittisen linjauksen, joka sitoo valtuustoryhmää ja asiaan liittyviä muita luottamushenkilöjä. Linjauksen oli valmistellut kaikille avoin koulutuspoliittinen verkosto, mitä johtaa kehityspäällikkö Niko Kyynäräinen. Kokousväki esitti muutoksia kannanottoon, minkä hiomisen hoiti kokousväen keskuudesta valittu valiokunta puheenjohtajanaan Taru Pätäri. Lopullinen linjaus on luettavissa täällä.
Lisäksi kuultiin puoluesihteeri Ari Korhosen valtakunnanpoliittinen tilannekatsaus, sekä valtuustoryhmän puheenjohtaja Jarmo Rosenlöfin kunnallispoliittinen tilannekatsaus, ja käytiin näiden pohjalta monipuolinen keskustelu. Kokous merkitsi myös tiedoksi valtuustoryhmän päätöksen Ari Korhosen valitsemisesta Turun osaamis- ja elinkeinosektorin apulaiskaupunginjohtajan viran hoitajaksi. Lisäksi hyväksyttiin järjestön toimintakertomus ja tilinpäätös.
25.03.2010
Vanhustenhuolto - nyt!

Tilaisuuden avaa kunnallisjärjestön puheenjohtaja Toni Eklund. SDP:n varapuheenjohtaja Ilkka Kantola kertoo puolueen linjatyöstä asiaan liittyen. Turun tilanteen osalta asiaa valottavat peruspalvelulautakunnan pj Juhani Leppä (kok) ja varapuheenjohtaja Jarmo Rosenlöf (sd). Muina keskustelijoina ovat puoluesihteeri, kaupunginvaltuutettu Ulla Achren (rkp), kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Petteri Orpo (kok), sekä Turun vanhusneuvoston pj, kaupunginvaltuutettu Virpa Puisto (sd, kuvassa).
Kaikki mukaan keskustelemaan ajankohtaisesta aiheesta!
Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi
12.03.2010
Paljon puhetta mestaritrilogiasta

Panimoravintola Koulun historianluokka täyttyi maaliskuisena torstai-iltana kirjallisuudenystävistä Turun Sos.dem. yhdistyksen järjestämään keskustelutilaisuuteen Väinö Linnan "Täällä Pohjantähden alla" -romaanista. Juontajana toimi yliopistonlehtori Veikko Laakso ja keskustelemassa olivat romaaniin perustuvan knoppitiedon mestarit, varatuomari Jukka Mikkola ja kirvesmies Unto Kärppä, sekä kulttuurihistorian professori ja kirjallisuustieteilijä Kari Immonen.
Polveileva keskustelu osoitti, että romaanilla on edelleen suuri merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa ja että se puhuttelee uusia ja uusia lukijoita. Tähän viittaa myös kiinnostus uusia kuunnelmia ja filmatisointeja kohtaan. Erityisesti keskustelussa korostettiin romaanin arvoa kansankuvaajana sekä kaunokirjallisena teoksena. Sen yhteiskunnallinen arvo keskustelunherättäjänä 1950-60-lukujen taitteessa oli myös tuoreessa muistissa.

Kommentit
Jätä oma kommenttisi
12.03.2010
Puoluesihteeri Korhonen johdattaa keskusteluun

Maaliskuun juttutuvassa käsitellään valtakunnallisia ajankohtaisia asioita. Miltä näyttää SDP:n tilanne matkalla kohti Joensuun puoluekokousta? Mitkä ovat porvarihallituksen suurimmat ongelmat? Mitä SDP ajattelee ja miten sen pitäisi toimia? Keskustelun alustaa SDP:n puoluesihteeri Ari Korhonen (kuvassa).
Maaliskuun juttutupa perjantaina 26.3.2010 klo 19-21 panimoravintola Koulun historianluokassa, Eerikinkatu 18.
Kommentit
Jätä oma kommenttisi
11.03.2010
Kulttuuriverkoston kokous siirtyy

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi
08.03.2010
Talvirieha kiinnosti satoja turkulaisia

Turun SDP:n pohjoiset osastot tarjosivat sunnuntaina satoja annoksia hernerokkaa, makkaraa sekä kuumaa mehua ulkoilijoille. Tarjolla oli myös ohjattua Mika Maaskolan vetämää keppijumppaa sekä sauvakävelyä. Monet myös laskivat pulkalla mäkeä tai hiihtivät aurinkoisessa puistossa. Mukavan yhdessäolon lomassa puhuttivat mm. Myllysillan tilanne sekä Turun virkamiesjohdon valinnat.
Viikonloppu oli poliittisesti vilkas, sillä lauantaina pidettiin koulutus noin 70 aktiiville teemalla "Vaihtoehto nykymenolle". Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kianderin ja Kelan tutkija Mikko Niemelän johdolla pohdittiin hallituksen elvytystoimien riittävyyttä ja päädyttiin siihen, että toisinkin olisi voitu haastavaan tilanteeseen reagoida. Niemelän osuudessa pohdittiin erityisesti mahdollisuuksien tasa-arvon ja toteutuneen tasa-arvon ristiriitaa ja tultiin mm. siihen johtopäätökseen, että SDP:n vuonna 2008 esittämällä maksuttomalla, laadukkaalla päivähoidolla olisi todellista tasa-arvoa lisäävä vaikutus, sillä sen yhteys sosiaaliseen nousun toteutumiseen on kiistaton.

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi
02.03.2010
Lapsi- ja nuorisoasiain verkosto siirtyy
Turun Nuorten Kotkien ja Turun SDP:n yhteinen lapsi- ja nuorisoasiain verkosto torstaina 11.3.2010 klo 18.00 joudutaan peruuttamaan sairastapauksen vuoksi.
Verkostoa johtaa varavaltuutettu ja Turun Nuorten Kotkien puheenjohtaja Vuokko Puljujärvi-Seila. Kiinnostuneet voivat ilmoittautua mukaan verkoston toimintaan Vuokolle (vuokko.puljujarvi-seila (at) turku.fi).
Verkosto kokoontuu seuraavan kerran viimeistään 11.5.2010 klo 18.

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi