Mukavaa kesää kaikille!
Turun SDP:n toimisto on siirtynyt kesätauolle. Seuraavan kerran toimistolla päivystetään 2.8. lähtien. Turun SDP toivottaa kaikille oikein hyvää ja rentouttavaa kesää.
Väkipyörä 2/2010 on luettavissa täällä.
Väkipyörä 1/2010 on luettavissa täällä.
Kirjoituksia
20.02.2010
Riehakas talvipäivä Impivaarassa

Tervetuloa koko perhe mukaan riehakkaaseen talvipäivään sunnuntaina 7.3.2010 klo 11-13 Impivaaran urheilukeskuksessa. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.
Päivän ohjelmassa on:
- pulkkamäki
- omatoimista hiihtoa
- ohjattua keppijumppaa
- ohjattua sauvakävelyä
- yhdessä olemista
Tarjoiluna on hernekeittoa, mehua ja makkaraa.
Tilaisuuden järjestävät Turun pohjoisen alueen sos.dem. yhdistykset.
20.02.2010
Keskustelu aiheesta Täällä pohjantähden alla

Väinö Linnan romaani Täällä pohjantähden alla on tehnyt suuren vaikutuksen suomalaisiin. Se kertoo Koskelan perheen vaiheista Suomen kohtalonvuosina keisarinvallan ajan loppupuolelta jälleenrakennuksen aikaan. Romaanisarjasta tehtiin Edvin Laineen toimesta tv-elokuva heti ilmestymisensä jälkeen. Tällä hetkellä elokuvateattereissa pyörii Timo Koivusalon tekemä versio (kuva elokuvasta). Viime syksynä Yle Radio Suomessa esitettiin 18-osainen kuunnelmaversio.
Torstaina 11.3. klo 18.00 Panimoravintola Koulun historianluokassa keskustellaan romaanista, sen sisällöstä, yhteiskunnallisesta luonteesta, historiallisuudesta ja merkityksestä tänä päivänä, Väinö Linnasta jne. Keskustelijoina ovat professori Kari Immonen, sekä romaaniin perustuvan knoppitiedon Turun mestarit kirvesmies Unto Kärppä ja varatuomari Jukka Mikkola. Tilaisuuden juontaa yliopistonlehtori Veikko Laakso. Yleisöltä toivotaan runsaasti näkemyksiä ja kommentteja. Tilaisuuden järjestää Turun Sos.dem. yhdistys ja se on kaikille avoin. Tervetuloa!
Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi
19.02.2010
Turkulaispuheenjohtajat toimintapalaverissa

Turun SDP järjesti 17. helmikuuta Ruissalon Kansanpuiston Aurinkoravintolassa tapaamisen puolueosastojen puheenjohtajille ja kunnallistoimikunnalle. Tilaisuudessa kunnallistoimikunta esitteli uusia vuorovaikutuskanavia jäsenten ja järjestön johdon sekä valtuustoryhmän välille. Kokousväki esitti näihin kehitysideoita ja kommentteja. Samassa yhteydessä Turun Nuoret Kotkat esitteli ajankohtaisia asioitaan.
Villoina voisi mainita kevään aikana järjestettävät maanantaikahvipäivystykset, lautakuntaryhmien kyselytunnit, sekä puolueosastojen yhteiset tempaukset, kuten pohjoisten puolueosastojen kaikille avoin ulkoilutapahtuma sunnuntaina 7.3. klo 11-13 Impivaaran urheilukeskuksessa.
Käydyssä keskustelussa teroitettiin tiedottamisen merkitystä, ei vain toimiston taholta, vaan kaikkien toimijoiden yhteistyönä. Samalla keskusteltiin toiminnan vetovoiman lisäämisestä nuorten suuntaan, sekä vaalityöntekijöiden kouluttamisesta hyvissä ajoin.

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi
19.02.2010
Vaihtoehto nykymenolle

Työväen Sivistysliitto järjestää seminaarin näistä aiheista Turussa Holiday Innin tiloissa lauantaina 6.3.2010 klo 10. Kahvitarjoilu klo 9.30. Tilaisuuden teemana talous- ja hyvinvointipolitiikka. Puhumassa ovat VTT Jaakko Kiander (kuvassa) sekä tutkija Mikko Niemelä Kelasta. Taustamateriaaleina ovat TSL:n yhteiskunnalliset julkaisut, Palkansaajien tutkimuslaitokset julkaisut, ajankohtaiset materiaalit. Ilmoittautuminen Pasi Aholalle (pasi.ahola at sdp.fi).
Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi
18.02.2010
Ajankohtaista ammattiyhdistyskentällä
Miltä näyttävät lamavuodet ammattiyhdistystoiminnan näkökulmasta? Miten saadaan Suomi nousuun?
Maanantaina 1.3.2010 klo 18.30 Majanummen koulussa pitää ajankohtaiskatsauksen SAK:n Varsinais-Suomen aluejohtaja Outi Rannikko (kuvassa).
Tilaisuuden järjestäjinä toimivat Varissuon ja Lausteen SDP.
Tervetuloa!
Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi
10.02.2010
Poikkea kaffel Runosmäkeen
Tarjolla on kaffetta ja juttuseuraa Runosmäen K-Runoksen aulassa lauantaina 13.2.2010 klo 11-13.
Juttuseurana on paikallisia aktiiveja sekä kansanedustaja, teologian tohtori Ilkka Kantola (kuvassa).
Tilaisuuden järjestää Runosmäen alueen sosialidemokraatit. Tervetuloa!
Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi
03.02.2010
Tulevaisuuden ympäristöpolitiikka puheenaiheena
SDP:n puoluekokous kokoontuu keväällä käsittelemään mm. puolueen linjauksia tulevaisuuden ympäristöpolitiikaksi.
Asiaa tulee ennakkoon valottamaan asiakirjan valmistelussa mukana oleva Juha Beurling (yläkuva). Juha on myös sosialidemokraattisen ympäristöliike Villiruusun puheenjohtaja.
Kommenttipuheenvuoron käyttää Turun kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Katri Sarlund (alakuva) joka on myös Vihreän liiton puoluevaltuuston takavuosien monivuotinen puheenjohtaja.
Keskustelu järjestetään panimoravintola Koulun historianluokassa perjantaina 12.2.2010 klo 19-21. Tilaisuus on kaikille avoin. Tervetuloa!

Kommentit
Jätä oma kommenttisi
01.02.2010
Tervetuloa mukaan ympäristö- ja kaupunkisuunnitteluverkostoon
Turun SDP:n ympäristö- ja kaupunkisuunnitteluverkosto käsittelee alan ajankohtaisia asioita ja valmistelee SDP:n kannanottoja ja näkemyksiä niihin.
Verkosto kokoontuu torstaina 4. helmikuuta klo 17.00 Turun työväentalon 3. kerroksen salissa, Eerikinkatu 30.
Verkostoa vetää järjestön puheenjohtaja Toni Eklund (toni.eklund at utu.fi). Hänelle voit ilmoittautua, mikäli olet kiinnostunut verkoston toiminnasta, mutta et pääse ko. kokoontumiseen.
Tilaisuudessa tilannekatsauksen pitää Turun ympäristötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen (sd, kuvassa).
Tervetuloa!

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.
Jätä oma kommenttisi