Päiväkahviseuraa Turussa

Turun SDP:n seuraava maanantaikahvipäivystys Turun työväentalolla 15.3.2010 klo 14. Päivystäjinä kunnallistoimikunnan jäsen Marko Heinonen ja valtuutettu Virpa Puisto. Tervetuloa kaffelle!

 

Turun sosialidemokraattisen Vapun 2010 ohjelma täällä.

Väkipyörä 4/2009 on luettavissa täällä.

Väkipyörä 1/2010 on luettavissa täällä.

Kirjoituksia



AIEMMAT TIEDOTTEET 2010
« TAMMI HELMI MAALIS
 

Keskustelu aiheesta Täällä pohjantähden alla

Timo Koivusalon filmatisointi romaanista Täällä pohjantähden alla pyörii paraikaa elokuvateattereissa. Mukana mm. Jukka Leisti, Ilkka Koivula, Risto Salmi ja Pekka Huotari.

Väinö Linnan romaani Täällä pohjantähden alla on tehnyt suuren vaikutuksen suomalaisiin. Se kertoo Koskelan perheen vaiheista Suomen kohtalonvuosina keisarinvallan ajan loppupuolelta jälleenrakennuksen aikaan. Romaanisarjasta tehtiin Edvin Laineen toimesta tv-elokuva heti ilmestymisensä jälkeen. Tällä hetkellä elokuvateattereissa pyörii Timo Koivusalon tekemä versio (kuva elokuvasta). Viime syksynä Yle Radio Suomessa esitettiin 18-osainen kuunnelmaversio.

Torstaina 11.3. klo 18.00 Panimoravintola Koulun historianluokassa keskustellaan romaanista, sen sisällöstä, yhteiskunnallisesta luonteesta, historiallisuudesta ja merkityksestä tänä päivänä, Väinö Linnasta jne. Keskustelijoina ovat professori Kari Immonen, sekä romaaniin perustuvan knoppitiedon Turun mestarit kirvesmies Unto Kärppä ja varatuomari Jukka Mikkola. Tilaisuuden juontaa yliopistonlehtori Veikko Laakso. Yleisöltä toivotaan runsaasti näkemyksiä ja kommentteja. Tilaisuuden järjestää Turun Sos.dem. yhdistys ja se on kaikille avoin. Tervetuloa!

 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Talvirieha kiinnosti satoja turkulaisia

Talvirieha ja kaunis keli keräsivät satoja turkulaisia Impivaaran ulkoilukeskukseen.

Turun SDP:n pohjoiset osastot tarjosivat sunnuntaina satoja annoksia hernerokkaa, makkaraa sekä kuumaa mehua ulkoilijoille. Tarjolla oli myös ohjattua Mika Maaskolan vetämää keppijumppaa sekä sauvakävelyä. Monet myös laskivat pulkalla mäkeä tai hiihtivät aurinkoisessa puistossa. Mukavan yhdessäolon lomassa puhuttivat mm. Myllysillan tilanne sekä Turun virkamiesjohdon valinnat.

Viikonloppu oli poliittisesti vilkas, sillä lauantaina pidettiin koulutus noin 70 aktiiville teemalla "Vaihtoehto nykymenolle". Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kianderin ja Kelan tutkija Mikko Niemelän johdolla pohdittiin hallituksen elvytystoimien riittävyyttä ja päädyttiin siihen, että toisinkin olisi voitu haastavaan tilanteeseen reagoida. Niemelän osuudessa pohdittiin erityisesti mahdollisuuksien tasa-arvon ja toteutuneen tasa-arvon ristiriitaa ja tultiin mm. siihen johtopäätökseen, että SDP:n vuonna 2008 esittämällä maksuttomalla, laadukkaalla päivähoidolla olisi todellista tasa-arvoa lisäävä vaikutus, sillä sen yhteys sosiaaliseen nousun toteutumiseen on kiistaton.

Valtuutettu Mika Maaskola veti keppijumppaa Impivaaran ulkoilijoille.
 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Lapsi- ja nuorisoasiain verkosto siirtyy

Turun Nuorten Kotkien ja Turun SDP:n yhteinen lapsi- ja nuorisoasiain verkosto torstaina 11.3.2010 klo 18.00 joudutaan peruuttamaan sairastapauksen vuoksi.


Verkostoa johtaa varavaltuutettu ja Turun Nuorten Kotkien puheenjohtaja Vuokko Puljujärvi-Seila. Kiinnostuneet voivat ilmoittautua mukaan verkoston toimintaan Vuokolle (vuokko.puljujarvi-seila (at) turku.fi).

Verkosto kokoontuu seuraavan kerran viimeistään 11.5.2010 klo 18.

 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Päiväkahviseuraa Turussa

Haluaisitko kertoa terveisiä kasvokkain Turun SDP:n edustajalle? Kiinnostaako joku tietty kunnallispoliittinen kysymys? Maistuisiko kuppi kaffetta hyvässä seurassa?

Turun SDP järjestää päivystyksen kevään 2010 jokaisena maanantaina pääsiäistä lukuun ottamatta 1.3.2010 lähtien klo 14-15 Turun työväentalon 3. kerroksessa (Eerikinkatu 30). Alla lista päivystäjistä, ylempi nimi edustaa Turun SDP:n hallitusta (kunnallistoimikunta), alempi valtuustoryhmää:

 

1.3. klo 14     Toni Eklund
                      Henry Toivari  

8.3. klo 14     Ilari Luojola
                      Ruth Hasan 

15.3. klo 14   Marko Heinonen
                      Virpa Puisto 

22.3. klo 14   Hans Ekroth
                      Timo Nurmio 

29.3. klo 14   Ari Heikkilä
                      Jukka Mikkola 

5.4. klo 14     PÄÄSIÄISMAANANTAI 

12.4. klo 14   Jyrki Heinonen
                      Eeva-Johanna Eloranta 

19.4. klo 14   Pasi Ahola
                      Seppo Lehtinen 

26.4. klo 14   Kristiina Hellstén
                      Ari Korhonen 

3.5. klo 14     Sari Majuri
                      Leena Koikkalainen 

10.5. klo 14   Hanna-Mari Mäkelä
                      Ilkka Kantola 

17.5. klo 14   Esko Heinonen
                      Jorma Hellstén 

24.5. klo 14   Taru Pätäri
                      Jarmo Rosenlöf 

31.5. klo 14   Mikko Soukkanen
                      Kjell Lundahn  

7.6. klo 14     Jouko Tammero
                      Piia Elo 

14.6. klo 14   Marjaliisa Pyöli-Vainio
                      Mika Maaskola

 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Riehakas talvipäivä Impivaarassa

Tervetuloa koko perhe mukaan riehakkaaseen talvipäivään sunnuntaina 7.3.2010 klo 11-13 Impivaaran urheilukeskuksessa. Tilaisuus on kaikille avoin ja maksuton.

Päivän ohjelmassa on:

  • pulkkamäki
  • omatoimista hiihtoa
  • ohjattua keppijumppaa
  • ohjattua sauvakävelyä
  • yhdessä olemista

Tarjoiluna on hernekeittoa, mehua ja makkaraa.

Tilaisuuden järjestävät Turun pohjoisen alueen sos.dem. yhdistykset.

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Turkulaispuheenjohtajat toimintapalaverissa

Turun SDP:n puheenjohtajatapaamisessa helmikuussa 2010 oli paikalla turkulaisten puolueosastojen edustajat sekä kunnallistoimikunnan jäsenet.

Turun SDP järjesti 17. helmikuuta Ruissalon Kansanpuiston Aurinkoravintolassa tapaamisen puolueosastojen puheenjohtajille ja kunnallistoimikunnalle. Tilaisuudessa kunnallistoimikunta esitteli uusia vuorovaikutuskanavia jäsenten ja järjestön johdon sekä valtuustoryhmän välille. Kokousväki esitti näihin kehitysideoita ja kommentteja. Samassa yhteydessä Turun Nuoret Kotkat esitteli ajankohtaisia asioitaan.

Villoina voisi mainita kevään aikana järjestettävät maanantaikahvipäivystykset, lautakuntaryhmien kyselytunnit, sekä puolueosastojen yhteiset tempaukset, kuten pohjoisten puolueosastojen kaikille avoin ulkoilutapahtuma sunnuntaina 7.3. klo 11-13 Impivaaran urheilukeskuksessa.

Käydyssä keskustelussa teroitettiin tiedottamisen merkitystä, ei vain toimiston taholta, vaan kaikkien toimijoiden yhteistyönä. Samalla keskusteltiin toiminnan vetovoiman lisäämisestä nuorten suuntaan, sekä vaalityöntekijöiden kouluttamisesta hyvissä ajoin.

Kansanpuiston tapaamisessa puheenvuoron käytti mm. kulttuuriverkoston puheenjohtaja Taru Pätäri (seisomassa) Ilari Luojolan, Kjell Lundahnin, Vilja Siitosen ja Marko Heinosen kuunnellessa.
 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Vaihtoehto nykymenolle

Missä viipyvät työllistämistoimet ja julkiset investoinnit? Miksi eriarvoisuus vain kasvaa? Miten käy kuntien, kun hyvinvointipalvelujen tarve kasvussa? Onko Suomi edelleen pohjoismainen hyvinvointivaltio? Mitä mieltä ovat kansalaiset?

Työväen Sivistysliitto järjestää seminaarin näistä aiheista Turussa Holiday Innin tiloissa lauantaina 6.3.2010 klo 10. Kahvitarjoilu klo 9.30. Tilaisuuden teemana talous- ja hyvinvointipolitiikka. Puhumassa ovat VTT Jaakko Kiander (kuvassa) sekä tutkija Mikko Niemelä Kelasta. Taustamateriaaleina ovat TSL:n yhteiskunnalliset julkaisut, Palkansaajien tutkimuslaitokset julkaisut, ajankohtaiset materiaalit. Ilmoittautuminen Pasi Aholalle (pasi.ahola at sdp.fi).

 

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Ajankohtaista ammattiyhdistyskentällä

Miltä näyttävät lamavuodet ammattiyhdistystoiminnan näkökulmasta? Miten saadaan Suomi nousuun?

Maanantaina 1.3.2010 klo 18.30 Majanummen koulussa pitää ajankohtaiskatsauksen SAK:n Varsinais-Suomen aluejohtaja Outi Rannikko (kuvassa).

Tilaisuuden järjestäjinä toimivat Varissuon ja Lausteen SDP.

Tervetuloa!

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti:



Poikkea kaffel Runosmäkeen

Tarjolla on kaffetta ja juttuseuraa Runosmäen K-Runoksen aulassa lauantaina 13.2.2010 klo 11-13.

Juttuseurana on paikallisia aktiiveja sekä kansanedustaja, teologian tohtori Ilkka Kantola (kuvassa).

Tilaisuuden järjestää Runosmäen alueen sosialidemokraatit. Tervetuloa!

 

Tätä kirjoitusta ei ole vielä kommentoitu.

Jätä oma kommenttisi

Voit jättää kommenttisi allaolevalla lomakkeella. Kaikki kentät ovat pakollisia.

nimi:

s-posti:

kommentti: